Ascension taito on systemaattinen ja mekaaninen prosessi, jolla suunnataan mieli muuttumattomaan absoluuttiseen olemukseensa, Asendanttiin, itse tietoisuuden alkulähteeseen. Tämä on loputtomien mahdollisuuksien alkupiste. Tämä on jokaisen luomakunnan osan, jokaisen ajatuksen ja jokaisen kokemuksen lähde. Käyttämällä rajatonta Asendanttia lähtökohtana, ei ole mitään joka olisi mahdotonta, ei mitään joka ei olisi tiedettävissä, ei mitään estettä joka ei olisi voitettavissa.
Ascensio on yksinkertaista ja vaivatonta.
Vie enemmän energiaa ylläpitää pelkojamme ja illuusioita elämästä, kuin mitä rentoutuminen tämän hetken yksinkertaisuuteen koskaan veisi. Pienellä opastuksella voi oppia näkemään tavanomaisten peloista syntyneiden ajatuskulkujensa läpi. Oman valintansa kautta voi aktiivisesti muuttaa omaa tapaansa nähdä ja kokea todellisuutta.
On vaikeaa uskoa enää mihinkään illuusioihin, kun on kerran kokenut suuremman totuuden kuin oikeiksi luulemansa itsetuhoiset tavat.
Palauttamalla mielen oikeaan sisäiseen todellisuuteensa koemme luontaista rauhaa elämässämme tietoisuuden laajentuessa ja koemme pysyvää energisyyttä fyysisessä ruumiissamme. Kaikki elämisen osa-alueet kohoavat uskomustemme horisontin yläpuolelle ja tulevat selkeiksi.
“Jokaisen taiteenlajin korkein pyrkimys on luomillaan kuvilla ilmentää korkeampaa todellisuutta, kristallisoida ajan tunnot ikuisuuden ajatuksiin.”
Ihmiskunnan aikojen alusta asti olemme pyrkineet mielemme ja aistiemme kautta havainnoimaan maailmaa ympärillämme. Olemme pyrkineet löytämään suhteen maailman ja inhimillisen vuorovaikutuksemme välillä.
Me aloitamme tämän suhteen syntymässämme. Ensimmäisessä selkeässä huomiossa lisääntyvien aistikokemuksiemme joukossa me opimme tunnistamaan omat vanhempamme. He opettavat meitä tunnistamaan maailmaa ympärillämme ja oman havaintokykymme perusteella me muodostamme oman suhteemme maailmaan kokemuksiemme kautta. Meillä kaikilla on kokemuksia – siitähän ihmisenä olemisesta juuri on kyse. Meillä ei kuitenkaan aina ole samanlaisia kokemuksia.
Se, mikä tekee meistä niin ainutlaatuisia, on kykymme soveltaa kokemuksiamme elämässä ja olla vuorovaikutuksessa muiden ja heidän kokemiensa asioiden kanssa. Meillä on mieli , jolla voimme ottaa kokemuksen ja integroida sen havaintoihimme todellisuudesta ja kehittää tai laajentaa ymmärrystämme. Eli toisin sanoen voimme valita kehittymisen ja evoluution.
Aivan alusta saakka olemme pyrkineet näkemään maailman ja itsemme parhaalla mahdollisella tavalla. Jokainen pyrkii aina ja joka paikassa tekemään oman parhaansa elääkseen elämää niin, että se tuottaa onnellisuutta tai täyttymyksen kautta tulevaa tyydytystä.
Jälkeenpäin katsoessa voi näyttää siltä, että jotkut pärjäävät paremmin kuin toiset, mutta totuus on, että pyrimme aina toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla sen sijaan, että tarkoituksella päättäisimme luoda kärsimystä elämäämme.
“Seuraa onneasi” – Joseph Campbell
“Yrittäminen ei aina tuota onnea, mutta ei ole myöskään onnea ilman viisaudesta kumpuavaa pyrkimystä.”
Me suuntaamme aina kohti omaa kehitystämme. Minkä tahansa me tunnistammekin itsessämme inspiraatiomme lähteeksi tässä pyrkimyksessämme, se on aina läsnä myös jokaisessa muussa. Itseasiassa se elää kaikessa. Se on syy, miksi teemme valintoja kulkeaksemme eteenpäin sen sijaan, että pysähtyisimme nykyiseen kokemuksen ja ymmärryksen tasoon uskoen, että elämässämme ei ole enää jäljellä mitään muuta koettavaa eikä suurempaa tavoitettavaa.
Jotkut kutsuvat sitä eläväksi uskoksi tai jumalalliseksi hengeksi, joka elää kaikessa. Riippumatta siitä, miksi sitä kutsutaan, jos ei olisi mitään palkintoa yrityksestämme me emme yrittäisi ollenkaan. Kokemamme kehittyminen on siinä, kuinka voimme nousta yhden maailmankuvan yläpuolelle kokeaksemme sitä seuraavaan laajemman tason.
Jos muistat, kuinka katsoit maailmaa ollessasi viisi-vuotias ja vertaat sitä tämän hetkiseen näkemykseesi, on varmasti paljon asioita, jotka olet oppinut sitten lapsuus aikojen. Tietenkin jotkut oppimasi asiat ovat tehneet mahdolliseksi nähdä ja tehdä asioita, joita et voinut viisi-vuotiaana tehdä. Tapahtuneet muutokset ovat fyysisiä, älyllisiä ja henkisiä.
Me tulemme nykyiseen kokemukseemme maailmasta niiden valintojen kautta, joita olemme tehneet integroidaksemme kokemuksemme ja havaintomme niin, että ne johtaisivat suurimpaan onnellisuuden tilaan. Tätä kutsutaan viisaaksi pyrkimykseksi.Onnellisuus on suhteellinen käsite, mutta se kehittyy pysyvämmän laatuiseksi “iloksi” kehittyvän tietoisuuden valossa sen löytäessä yhä laajempia näkökulmia, jotka menevät lopulta alati vaihtuvien uskumustemme ja illuusioiden toiselle puolelle.
Älykkyys ei ole perittyä, vaan sitä voi kehittää. Voi näyttää siltä, että jotkut ovat syntyneet muita lahjaakkaampina, mutta riippumatta keitä olemme, meidän jokaisen sisällä on kyky tehdä valintoja kehittyäksemme juuri haluammallamme tavalla. Sillä mihin uskot, on dramaattinen vaikutus siihen, kuinka teet valintoja kehittyäksesi. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa , mihin perheeseen satuit syntymään tai kuinka paljon maallista mammonaa sinulla on.
Viisaudesta kumpuava pyrkimys: pyrkimys, joka syntyy suuremmasta ymmärryksestä tai mielen kirkkaudesta. Mitä on tietoisuus? Oivalluksen, näkemyksen tai tiedon omaaminen tai esittäminen.
“Kehittyvä sielu ei tule jumalalliseksi teoillaan, vaan sillä mihin se pyrkii.”
“Jokaisen taiteenlajin korkein pyrkimys on luomillaan kuvilla ilmentää korkeampaa todellisuutta, kristallisoida ajan tunnot ikuisuuden ajatuksiin.”
Tämä tarkoittaa, että jokainen havainto tai kokemus tulee muuttumaan. Ymmärtääkseen muutosta täytyy hyväksyä se väistämätön tosiasia, että universumia ei voi sisällyttää mihinkään yhteen ajatukseen tai kokemukseen. Eli löytääkseen rauhan ei voi omaa tietoisuuttaan ankkuroida kokemukseen jatkuvasta muutoksesta. Silloin on tietoisuus ankkuroitava siihen, mikä ei muutu jokaisen kokemuksen sisällä.
_______________________________________
“Oh sacred drop, winning the stars, winning the senses, winning power and winning human dance, you are the soul of sacrifice” Rg veda, sukta 2 mandala 9.
Elämän kaikkeus on esitelty tässä runossa. “Tähdet tarkoittavat kaikkea tiedettyä; “Inhimillinen tanssi” tarkoittaa tietäjää; “aistit” tarkoittaa tietämisen prosessia; “voima” tarkoittaa rajatonta pysyvyyttä kaikissa kokemuksissa, jota me kutsumme Asendantiksi.
“Uhrautumisen sielu”. Uhraaminen tarkoittaa, että jokin vähemmän kehittynyt tila korvataan korkeammalla kehityksen tasolla. Antamalla pois rajalliset uskomuksensa ihminen laajentuu ja nousee ylös päin. Tämä on elämän syvin sisältö. Tämä on kehitystä. hyläten viisaudella vanhojen uskomustensa kahleet ihminen nousee rajattomuuteen, joka ei tunnista rajoittavia uskomuksia. Nähden viisaudella rajallisten uskomusten toiselle puolelle, ihminen nousee helposti rajattomaan tietoisuuteen ja vapautuu kaikista esteistä elämän tiellä.
Uhrautuminen on siten Ascension taito. Se ei ole tuhoava tai kivulias teko; todellinen uhrautuminen tuottaa suurimman ilon. Ihminen antaa pois vanhan ja tarpeettoman korkeamman kehityksen tason vuoksi. Se on suuresta viisaudesta syntyvä teko ja on kaiken todellisen kasvun perusta. Jos et pidä sanasta uhraus, niin voimme kutsua sitä viisaaksi pyrkimykseksi.
“Pyhä tippa” on kuin sinapin siemen, yksisuuntainen, yhteen kohdistunut. Silloin, kun mieli on keskittynyt ja yksisuuntainen, tietoisuus koetaan sellaisena kuin se todella on, äärettömänä.
Elokuvateatterissa on mahdotonta nähdä kangasta, jolle kuva heijastuu, silloin kun elokuva on käynnissä. Mutta jos kuva voitaisiin tiivistää yhteen ainoaan pisteeseen, ei olisi kovinkaan vaikeaa nähdä kangasta juuri sellaisena kuin se todella on, ilman rajoituksia tai laatuja. Tämä kuvaa Ascension mekaniikkaa. Mieli tulee yhä keskittyneemmäksi ja sen seurauksena tietoisuus todellisessa olotilassaan paljastuu. Se tulee esille yhä selvempänä ja nopeammin.
Kun tietoisuus supistuu yhteen pisteeseen, se laajenee ja kehittyy. Toisin sanoen silloin, kun tietoisuus suunnataan sisäänpäin ja kosketetaan rajatonta absoluuttia, tietoisuus laajenee ja kasvaa.
Tämä on juuri se, mitä Joseph Campbell tarkoitti sanoessaan “seuraa onneasi”. Suuntaamalla mieli dualistisen maailmankuvan, onnellisuuden ja surun tunteiden toiselle puolelle, se vapautuu positiivisuuden ja negatiivisuuden taakasta. Suhteellinen onni on häilyvää, koska se on kokemus, joka tulee aina ajan myötä muuttumaan. Onnellisuutemme voi kadota surullisen ajatuksen seurauksena. Käyttämällä mieltä viisaasti, voimme johtaa sen pysyvään laajentumiseen. Tämä on se onni, josta Joseph Campbell puhui. Kokemus tietoisuutemme todellisesta laadusta sellaisena kuin se on haihduttaa kaikki rajalliset uskomukset ja kärsimyksen.